Olavi Uusivirta - potpuri suomalaisista ikivihreistä | Yle Olohuone

Lauantaina 4.4.2020 Olavi Uusivirta bändeineen soitti puolitoista tuntia suomalaisia ikivihreitä suorassa lähetyksessä - kappaleita, joita yleisö oli toivonut. Potpuriin on koottu pätkiä osasta illan aikana esitetyistä biiseistä, koko konsertin pääset katsomaan Yle Areenasta: link.yle.fi/OlaviUusivirta
Hiteistään Kultaa hiuksissa ja On niin helppoo olla onnellinen tunnetulle Olavi Uusivirralle ikivihreiden esittäminen on paluu juurille, sinne mistä hänen laulajauransa aikoinaan alkoi. Vuosi oli noin 1997.
- Ensimmäinen julkinen esiintymiseni laulajana on muistini mukaan ollut jossakin koulun tilaisuudessa, jossa olen esittänyt Hopeinen kuu -kappaleen tai Rauli Badding Somerjoen Valot. Yläaste- ja lukioaikoina tuli tehtyä paljon coverkeikkoja ja esitettyä musaa laidasta laitaan. Lauluinnostukseni on lähtenyt nimenomaan vanhasta suomi-iskelmästä, Olavi kertoo.
Ajatus Olavi Uusivirran toivekonserttiin, jossa kuullaan vain kotimaisia ikivihreitä, tuli Olavilta itseltään. Hän on syksystä asti soittanut akustisia keikkoja palvelutaloissa Mummodisko-dj-kaksikon eli Mikko Haapalaisen ja Joni Tammisalon kanssa.
Kevään palvelutalokeikat jouduttiin koronan takia panemaan jäihin. Olavi ja Mikko keksivät, että täytyy olla vaihtoehtoinen tapa tarjota viihdykettä yleisölle, joka tässä tilanteessa on yksi isoimpia kärsijöitä.
- Vanhukset joutuvat lähtökohtaisesti kokemaan yksinäisyyttä, ja tässä eristyksen ajassa se kokemus korostuu. Tahdomme tarjota musiikillisen tervehdyksen erityisesti niille ikäluokille, jotka tässä kriisissä kärsivät eniten.
Lauantaina Olavi esiintyy oman bändinsä - eli Timo Kämäräisen, Jaakko Kämäräisen ja Olli Krogeruksen - kanssa. Bonuksena kokoonpanoon liittyy Olavin serkku, Tuure Kilpeläisen Kaihon Karavaanissa koskettimia ja haitaria soittava Jiri Kuronen.
Yle Olohuone jatkuu koko kevään 2020, katso tulevat lähetykset osoitteessa: yle.fi/olohuone
Potpurissa mukana olevat biisit:
Lähtisitkö
säv. & san. Maijanen
Paratiisi
säv. Somerjoki
san. Somerjoki & Tiainen
Yhtenä iltana
säv. & san. Harma
Kultaa hiuksissa
säv. Uusivirta & Kämäräinen
san. Uusivirta
Doris
säv. & san. Karjalainen
Rempallaan
säv. Käyhkö
san. Kalamies
Säkkijärven polkka
kansansävelmä, Karjala
Nyt reppuni jupiset riimisi rupiset
säv. Syrjä
san. Syrjä
Jokainen ihminen on laulun arvoinen
säv. & san. Lavi
Rin tin tin
säv. & san. Sundqvist
Valot
säv. & san. Somerjoki

Ladata

Näkymät
12,920

Kommentteja

  • Jokainen ihminen on laulun arvoinen haluaisin sen kappalen

    Suvi KyllönenSuvi Kyllönen5 kuukautta sitten
  • Helvetin hyvä

    Kalervo NikkonenKalervo Nikkonen6 kuukautta sitten
  • Parasta viihdettä ikinä.

    Merja SyrjäpaloMerja Syrjäpalo7 kuukautta sitten
  • Uusivirta on Aivan Loistava! Suuri kiitos hänelle!

    einari paljeeinari palje7 kuukautta sitten
  • ompa niin tuskasen näköstä hommaa etten viiti ees kattua kun sen aikaa että sain tämän kirjotettua

    Torsti LötjönenTorsti Lötjönen7 kuukautta sitten
    • saatto olla etten nähäny kun sekunnin jospa mulla meni kaikki huomio kirjoittamiseen

      Torsti LötjönenTorsti Lötjönen7 kuukautta sitten
    • @BE_Airman mistä tiijät

      Torsti LötjönenTorsti Lötjönen7 kuukautta sitten
    • No ei sulla sit montaa sekuntia jääny lopusta näkemättä.

      BE_AirmanBE_Airman7 kuukautta sitten